Lupaava nuori hevonen 

Tämä kirjoitus julkaistiin hestafrettir.is sivustolla joulukuussa 2007, jutun kirjoittaja on Pétur Andersen

Mutta tamma oli arka. Aivan hillittömän arka. Tamma eleli laumassa siihen asti kunnes sitä piti alkaa kouluttaa. Kaikki ei aivan sujunut perushoidossa. Matolääkkeen tamma sai leivän sisässä. Ei ollut mahdollista antaa sitä mitenkään muuten. Tamma potki niin kovasti etujaloillaan kun sille laittoi riimua päähän ja ei ollut pienintäkään mahdollisuutta saada lääkettä sen suuhun. Kavioista hän piti huolen itse, ne kuluivat tarpeeksi itsestään, luultavasti siksi koska hän oli niin kova juoksemaan. Se oli itse asiassa parasta huvia katsella tuota tammaa juoksemassa niityllä.

Sitten piti ruveta miettimään koulutusta. Olin tutustunut siihen mitä Ingimar Hvanneyrissa opetti ja minusta se tuntui hyvältä koulutus tyyliltä nuorelle koskemattomalle hevoselle. Päätin mennä hänen kurssilleen. Joku sanoi minulle, että olisi paras mennä tuommoiselle kurssille hevosen kanssa joka on aivan koskematon ja niinpä Ljómadís sai käyskennellä vapaana niityllä. Soitin Hvanneyriin ja ilmoittauduin kurssille. Joitakin päiviä ennen kurssia päätin ottaa nuoren hevosen sisään ja opettaa sen talutukseen matkaa varten. Ystäväni tulivat auttamaan ajamaan lauman tallille. Lauman hakeminen sujui hyvin ja ajoimme hevoset tarhaan joka oli tallin edessä. Isäntä avasi tallin ovet ja ajoimme laumaa sisälle talliin. Yht´äkkiä huomasimme kauniin voikon hevosen hyppäävän aidan yli... Kaunis kaari, aitaan koskematta… Tuo hevonen oli tietenkin Ljómadís. Sujui suhteellisen hyvin ajaa hänet uudestaan tarhaan ja sieltä talliin. Se olikin hiukan hankalampi homma saada hänet karsinaan, mutta kokeneet miehet onnistuivat siinä hommassa. Riimu saatiin päähän ja sitten oli muutama päivä aikaa opettaa Dísa talutukseen. Tamma kokeili kaikenlaista päästäkseen irti.  Pikkuisen tuli luokkaantumisiakin, suurimmaksi osaksi kuitenkin vain rakkoja ja hankaumia. Kuljetuspäivänä tamma oli jo suhteellisen rauhallinen ja meni ongelmitta kärryyn. Hvanneyrissä Ingimar oli minua vastaanottamassa ja johdatti meidät talliin ja siellä Ljómadís sidottiin kiinni ruokakupin viereen. Ingimar ihaili tammaa, mutta minä olin jo niin tottunut ihailuun joka taholta ja minusta tuntui itsestään selvältä, että hän sanoi kuinka kaunis tammani on. Lähdimme kävelemään ulos tallista ja sanoin, että mielestäni ruokakupit ovat kovin korkealla ja ne ovat niin isot. Ingimar vastasi, että sen takia ne ovat semmoiset, että nuoret hevoset eivät yritä kiipeillä niihin. Hän ehti juuri ja juuri lopettaa lauseen kun kuului jotakin melua takaamme. Kun katsoimme taaksepäin, seisoi kaunis tammani ruokakupissa. Mitäs tämä on, sanoi Ingimar, tämmöistä ei ole ikinä tapahtunut täällä vaikka monenlaista on koettu. Saimme jollainlailla Ljómadísin alas ruokakupista. Sen jälkeen tamma jätti ruokakupin rauhaan, mutta tuntui olevan paras, että muita hevosia ei ollut hänen lähellään. Kurssi alkoi seuraavana päivänä ja lähes koko päivä oli teoreettisia opintoja. Iltapäivällä mentiin myös juoksutusympyrään. Ensimmäinen nuori hevonen vietiin ympyrään ja pian se jo näyttikin oikeita merkkejä ja seurasi omistajaansa askel askeleelta. Samantapaisesti jatkui muidenkin hevosten kanssa, hevoset olivat hyvin positiivisia tälle koulutustyylille. Sitten oli Dísan vuoro. Dísa ei halunnut mennä sisään juoksutusympyrään mutta suostui lopulta. Sitten alkoi todellinen koitos. Tamma käyttäytyi kuin ei olisi nähnytkään meitä. Juoksi ja juoksi ja katseli taivaalle. Opetustuokion oli tarkoitus kestää 20-30 minuuttia, mutta meidän kohdallamme tunti oli tulemassa täyteen. Sitten vihdoinkin rupesi tamma antamaan pieniä merkkejä, kuin kaikki vain olisi yht´äkkiä mennyt kohdalleen. Tamma käveli luokseni ja sain silittää sitä turvasta. Olin hyvin ylpeä. Minun tammani. Kävelin sisälle talliin ja tamma seurasi. Tulimme käytävälle ja jatkoin karsinaa kohden. Olin varuillani etten olisi liian itsevarma ja toivoin että tamma seuraisi. Yht´äkkiä tamma juoksi ylitseni, tallin toiseen päähän ja sisälle latoon joka oli tallin toisessa päädyssä. Siellä ladossa hän seisoi hermostuneena. Sain kuitenkin tamman kiinni ja talutin hänet karsinaan. Tapahtui kaikenlaista, mutta vihdoin tuli aika nousta satulaan. Ljómadís sidottiin seinään koska arveltiin, että hän voi reagoida voimakkaasti ratsastajaan koska hän ei lopettanut koskaan satulan pukittamista. Pääsin selkään ongelmitta. Ingimar kysyi olinko valmis, saako hän päästä tamman irti seinästä. Seuraavassa hetkessä tajusin makaavani maassa pyörällä päästäni.Tamma heitti minut selästä, lensin päin seinää niin kovaa että kypärä halkesi. Käytin muutaman minuutin aikaa toipumiseen ja menin uudestaan selkään. Sujui vähän paremmin. Pääsimme etenemään 1,5 kierrosta ympyrässä kunnes tamma sinkoaa taivaan tuuliin ja heittää minut selästään. Pyörin juoksutusympyrän seinän ali ja pysähdyin vasta pitkän matkan päähän ympyrästä. Kuusi kertaa sama toistui. Joillain kerroilla meni puoli kierrosta, jollain vähemmän kunnes tamma heitti minut selästään. Sen jälkeen totesin, että olin yrittänyt tarpeeksi. Eräs toinen oppilas tarjoutui yrittämään, hän ajatteli pysyvänsä selässä. Hän oli kokenut ja sanoi, että tamma ei saa päästä pälkähästä. Hän oli huomattavasti taitavampi kuin minä ja pysyi välillä selässä kokonaisen kierroksen. Seitsemän kertaa Ljómadís heitti hänet selästään. Eräs Ingimarin apulaisista halusi yrittää. Kuudennen putoamisen jälkeen minä sanoin SEIS. Tamma on nyt oppinut heittämään ratsastajan selästään ja on aika opettaa hänelle jotakin muuta. Pienen keskustelu tuokion jälkeen kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että ei olisi järkevää vaarantaa ihmishenkiä tämän hevosen koulutukseen vaikka tamma olisi kuinka kaunis. Maailmassa on tarpeeksi muitakin hevosia. Tajusin myöhemmin senkin, ettei olisi viisasta käyttää tammaa jalostukseen, koska se ei ollut vain isänisä joka oli hankala vaan myöskin isä. Minun olisi pitänyt kuunnella paremmin heti alun alkaen kun minulle kerrottiin isänisästä. Meitä oli kahdeksan jotka osallistuivat tuolle kurssille ja kaikki sujui hyvin seitsemän kohdalla. Hevoset eivät tietenkään tulleet täydellisiksi ratsuiksi niin lyhyellä kurssille, mutta mielestäni mikään koulutustyyli ei voi tukea paremmin hevosen psyykkistä tasapainoa kuin tyyli joka tuolla kurssilla opetettiin. Ingimar on todella hyvä opettaja ja opin kurssille hyvin paljon. Vuosi myöhemmin koulutin Ljómadíksen siskon äidin puolelta ja tulos oli aivan toisenlainen.