Tämän artikkelin kirjoitti Elka Guðmundsdóttir ja se julkaistiin hestafrettir.is sivustolla 28.1. Korkein pistein arvostellut hevoset „versus“ jalostushevoset Miten usein ori joka arvostellaan korkein pistein näyttelyssä on hyvä jalostushevonen? Jokaisena ajanjaksona tietyt oriit ovat muodissa ja niitä käytetään paljon ja usein se johtuu siitä, että ko. ori on saanut korkeat pisteet jalostusnäyttelyssä. Haluan palata ajassa hiukan taaksepäin, vuosiin 1985-1989. Syy tähän on se, että haluan tutkia sitä miten korkeat pisteet vaikuttavat oriin suosioon ja siihen, että onko ko. ori hyvä jalostushevonen eli jättääkö se hyviä jälkeläisiä. Meillä on käytettävissä erilaisia laskenta tapoja esim. BLUB ja aikaisemmin käytettiin tiettyä lukumäärää oriin korkeimmin pistein arvostelluista jälkeläisistä. Minä haluan käyttää toisenlaista laskenta tapaa, kuinka suuri osuus tietyn oriin arvotelluista jälkeläisistä saavuttivat ensimmäisen palkinnon jalostusnäyttelyissä. Aion käyttää esimerkkinä vuosia 1985-1989, koska silloin oli monet meidän kuuluisimmista jalostusoreista aloittamassa uraansa. Korkeimmin pistein arvostellut oriit ko. ajanjaksolla ovat seuraavat: | | | Gassi frá Vorsabæ kok.pisteet 8,49 (paras arvostelu 1990) Kolfinnur frá Kjarnholtum kok.pisteet 8,45 (paras arvostelu 1990) Otur frá Sauðárkróki kok.pisteet 8,37 (paras arvostelu 1990) Kjarval frá Sauðárkróki kok.pisteet 8,32 Viðar frá Viðvík kok.pisteet 8,31 Angi frá Laugarvatni kok.pisteet 8,26 Flosi frá Brunnum kok.pisteet 8,24 Ljóri frá Kirkjubæ kok.pisteet 8,23 Svalur frá Glæsibæ kok.pisteet 8,23 Adam frá Meðalfelli kok.pisteet 8,21 Höður frá Hvoli kok.pisteet 8,20 Garður frá Litla-Garði kok.pisteet 8,19 Amor frá Keldudal kok.pisteet 8,18 Stígur frá Kjartansstöðum kok.pisteet 8,15 Stígandi frá Sauðárkrók kok.pisteet 8,15 Listan neljä ensimmäistä hevosta olivat kaikkein eniten käytettyjä. Eniten käytetty oli Otur frá Sauðárkróki, jolla on 971 rekisteröityä jälkeiläistä. Sitten Kjarval, Kolfinnur ja Gassi, joilla on 809 rekisteröityä jälkeläistä. Kolme vähiten käytettyä hevosta olivat Amor frá Keldudal, jolla on 219 rekisteröityä jälkeläistä, sitten Ljóri, Flosi, Höður og Svalur frá Glæsibæ, joka myytiin Ruotsiin heti näyttelyn jälkeen, Svalurilla on 270 rekisteröityä jälkeläistä. Syy miksi haluan tutkia näitä numeroita on se, että mietin jos keskiverto tamma astutettaan, mitkä ovat mahdollisuudet saada todella hyvä jälkeläinen? Hevonen joka on paras tässä ajatus leikissä on Svalur frá Glæsibæ, jonka joka kymmenes rekisteröidystä jälkeläisestä saavutti ensimmäisen palkinnon. Svalur on sekoitus Flugmýri-linjaaar ja Hrafn frá Holtsamúlaa, joka on hänen emänisä. Svalur on arvosteltu vuonna 1989 ja hänellä on 7,94 rakenteesta ja 8,53 ratsastusominaisuuksista, esim. 9,0 töltistä, ravista ja muodosta ratsastettaessa. Suurin osa Svalurin jälkeläisistä on Ruotsissa, mutta näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut mukavaa jos ko. Hevonen olisi ollut kauemmin Islannissa... Hevonen, joka on seuraavaksi paras tässä ajatus leikissä, on Stígur frá Kjartansstöðum, jonka jälkeläisistä 8 % on saavuttanut ensimmäisen palkinnon. Stígur polveutuu Náttfari frá Ytra-Dalsgerðistä toisessa polvessa ja toiselta puolelta Kirkjubæ hevosista. Heti em. Hevosten jälkeen tulivat Kolfinnur, Otur ja Kjarval tässä järjestykessä. Kjarvalin jälkeläisistä 5 % saavuttavut ensimmäisen palkinnon ja Kolfinnurin jälkeläisistä 6,5%. Suurin osa huippu hevosista vuosina 1992-1997 ovat Kjarvalista mm. Svartur frá Unalæk, Oddur frá Selfossi, Vaka frá Arnarhóli og Kórína frá Tjarnarlandi. Stígur frá Kjartansstöðumillä on 40 ensimmäisellä palkinnolla palkittua jälkeläistä kuten taas esim. Oturilla on 57, jolla taas on yli puolet enemmän jälkeläisiä. Hevoset, jotka eivät ole milläänlailla toimineet jalostushevosina vaikka ovatkin itse saavuttaneet korkean arvostelun, ovat Höður frá Hvoli, Amor frá Keldudal, Garður frá Litla-Garði og Gassi frá Vorsabæ, jonka 809:stä jälkeläisestä 24 saavutti ensimmäisen palkinnon. Tässä ovat tulokset: 1. Palkinto rekisteröidyt %
Svalur frá Glæsibæ 28 271 10,332 Stígur frá Kjartansstöðum 40 480 8,3 Kolfinnur frá Kjarnholtum 53 812 6,5 Otur frá Sauðárkróki 57 971 5,9 Kjarval frá Sauðárkróki 43 834 5,2 Viðar frá Viðvík 22 457 4,8 Flosi frá Brunnum 11 249 4,4 Angi frá Laugarvatni 26 630 4,1 Ljóri frá Kirkjubæ 9 230 3,9 Adam frá Meðalfelli 18 491 3,7 Stígandi frá Sauðárkróki 17 522 3,3 Gassi frá Vorsabæ 24 809 3 Garður frá Litla-Garði 11 377 2,9 Amor frá Keldudal 6 219 2,7 Höður frá Hvoli 5 251 2
Neljästä korkeimmilla pisteillä olleosta hevosista oli yksi joka ei toiminut jalostushevosena. Jos tämä sääntö toimii, niin muutaman vuoden kuluttua meidän tulisi tietää tämän päivän muoti hevosista, että toimivatko ne jalostushevosina vaiko ei.
On myöskin kiinnostavaa, että Sleipnir palkittu Stígandi frá Sauðárkróki ei pääse korkealle tässä laskennassa. Kun taas Hrafnilainen Viðar frá Viðvík on lähes muoti oriiden tasolla, lähes tasa pistein Kjarvali frá Sauðárkrókin kanssa. Jotkut hevoset, kuten toinen Hrafnilainen Adam frá Meðalfelli, jättävät jalostukselle paljon vaikkakaan heillä ei ole monia korkein pistein arvosteltuja jälkeläisiä. (Suomentajan huomautus: Adamin jälkeläisiä mm. Kuuluisat Pyttla frá Flekkudal, Álfadís frá Selfossi ja Aðall frá Nýjabæ). Mutta ihmisten maku on erilainen ja jokainen tietenkin valitsee jalostukseen käytettävän oriin ja tamman oman makunsa mukaan. |
|