Riikka

Olen harrastanut ratsastusta ja hevosia n. 10-vuotiaasta lähtien. Aloitin ratsastuksen tavallisilla ratsastustunneilla, mutta pian se ei riittänyt ja oli saatava hoitaa hevosia, vaikka minkälaisia. Lapsuuteni kesät vietin usein äitini serkun luona, jolla oli Suomenhevosravureita. Ne olivat välillä aika hurjia pienen tytön käsiteltäviksi, mutta sitkeästi yritin niitä hoitaa ja joitain vanhempia yritin ratsastaakin ja hypätä niillä esteitä... Noh, se siitä... Äitini serkku on myöhemmin kertonut, että saatoin istua monta tuntia laitumen laidalla ja vaan tuijottaa hevosia ja niiden puuhia...

Islanninhevosiin tutustuin 12-vuotiaana Torpin Islanninhevostallilla. Aluksi kävin siellä leireillä kesäisin ja muillakin lomilla, sitten "issikoiden" pariin oli päästävä yhä useammin ja viihdyin Torpissa monet kesät kesätöissä ja viikonloppujakin vietin siellä. Vedin Torpin tallilla maastoja ja pidin tunteja sekä tein tallitöitä. Välillä tuli uusia hevosia Islannista, joita oli jännittävä kokeilla ja totuttaa asiakastyöhön.

Sain jossain vaiheessa Väyrysen Marilta vuokralle Dropi nimisen Islanninhevosruunan, joka vei minua vähän pidemmälle askellajiratsastuksen saloihin. Dropin kanssa myös aloin käymään eri opettajien ratsastuskursseilla. Sen jälkeen olen käynyt paljon erilaisia ratsastuskursseja, sekä teoriakursseja.

Myöhemmin olen työskennellyt useilla eri talleilla Suomessa. Yksi mieleenpainuvimmista työpaikoista on ollut Sahalan kartano, jossa yhdessä Annika Kyrklundin kanssa peruskoulutimme 55 nuorta hevosta muutamassa kuukaudessa. Se oli varsinainen rupeama, jossa todellakin kantapään kautta opin miten EI kannata tehdä ;-) Anua ja Maggia on kuitenkin kiittäminen kaikesta. Ilman Anua ja Maggia en olisi tässä. Kun olin kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 2002 (iltalukiosta tietenkin, muu olisi vienyt liikaa aikaa hevosilta ;-) ) vein vuokrahevoseni Anun ja Maggin luokse Gunnarsiin kesäksi. Sille tielle sitten jäinkin... Gunnarsissa vietettiin muutama ihana ja työntäyteinenkin vuosi. Siellä opin paljon uutta hevosista ja ratsastuksesta, sekä solmin muutamia elämäni tärkeimmistä ystävyyssuhteista. Anulta ja Maggilta ostin myös ensimmäisen oman hevoseni "Litli-Jarpurin". Kun sitten mieli teki lähteä hankkimaan lisäoppia Islannista, niin ketkäs muutkaan kuin Anu ja Maggi minua siinäkin avustivat.

Lähdin Islantiin töihin ensimmäisen kerran syksyllä 2003 jolloin työskentelin Hvolsvöllurin kylässä muutaman kuukauden ajan nuoria hevosia kouluttaen. Koti-ikävä kuitenkin vaivasi ja alkuvuodesta 2004 palasin takaisin Gunnarsiin. No eipä mennyt kauaakaan kun Islanti kutsui jälleen ja sillä kertaa menin töihin Eysteinn Leifssonin luokse Mosfellsbaehin. Eysteinnin luona ratsastin nuoria ja myyntihevosia, hoidin hevosia ja avustin maasta ulos vietävien hevosten kanssa, joka oli erittäin mielenkiintoista työtä ja siinä todellakin näki miten hevosten myynti bisnes toimii siellä päässä. Eysteinnin luona on ollut ehkä mukavin työpaikka missä koskaan olen ollut. Koko perhe on ihastuttava ja sydämellisempiä ihmisiä ei maa voi päällään kantaa. Eysteinnin perheen luona on edelleenkin toinen "Islannin kodeistani". Toinen on tietenkin Anun ja Maggin luona.

Vuonna 2005 ryhdyin opiskelemaan Hólarin hevoskorkeakoulussa. Siellä vierähti puolitoista opintäyteistä vuotta. Uutta tietoa ja oppia tuli niin paljon, että ei sitä kaikkea pystynyt sinä aikana sisäistämään. Tuota tietoa sitä yrittää sulatella vieläkin ja melkein päivittäin tulee uusia "ahaa-elämyksiä": "Siis tätähän se Mette silloin tarkoittikin..." Opiskeluun kuului kaikkea mahdollista hevosiin liittyvää maan ja taivaan väliltä. Lukemista riitti, mutta se oli myös hauskaa ja luokkahenki oli mieletön. Hólar-aika oli ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista ajanjaksoista! Ensimmäisen ja toisen vuoden välisen kesän työskentelin vielä Eysteinnin luona Mosfellsbaeissa.

Vuoden 2007 tammikuussa oli aika mennä työharjoitteluun. Eysteinnin avustuksella minulle oli järjestynyt harjoittelupaikka Bjarni Jónassonin luona Narfastadirin tilalla. Puitteet siellä olivat loistavat, iso tilava 40 hevosen talli ja vasta valmistunut maneesi! Uudessa paikassa aloittaminen jännitti hirmuisesti, mutta pian olo siitä helpottui kun huomasin kuinka mukavia ihmisiä Narfastadirissa olikaan. Koko viisi kuukautisen harjoittelun ajan Bjarni jaksoi auttaa minua kärsivällisesti nuorten, sekä myös jo treenattujen hevosten kokeeseen osallistuneiden hevosten kanssa, sekä vastailla tyhmiin? kysymyksiini. Hehe, tosin siihen hommaan hän joutuu vieläkin, jos ei nyt päivittäin niin ainakin viikottain kun Suomessa ollessanikin hänelle pirautan kun minulla on jotain pohdittavaa hevosten treeniä koskien. Voisin sanoa, että Bjarni "teki minusta ratsastajan", olen oppinut häneltä uskomattoman paljon erilaisten hevosten treenistä. Jäin Narfastadiriin harjoittelun jälkeiseksi kesäksi ja sitä seuraavaksi talveksi. Muutaman kuukauden Suomessa olon jälkeen veri veti vielä Islantiin ja nyt olen ollut Bjarnin luona jo kolme talvea. Narfastadirissa työhöni kuuluu näyttelyyn tähtäävien hevosten ratsastaminen ja siitä huolehtiminen, että hevoset ovat kevään tullessa huippukunnossa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Niiden on saatava ulkoilla tarpeeksi, myös lepo ja rauha ovat niille suunnattoman tärkeää. Oikea ruokinta ja sen tarkkuus ja jokaisen hevosen yksilölliset tarpeet ovat myöskin otettava tarkasti huomioon. Talvella tehdään välillä pitkää päivää ja se voi olla toisinaan rankkaakin. Kevään tullen, kun kauniit, hyväkuntoiset hevoset suuntaavat näyttelybaanoille, tajuaa, että talven "raadanta" oli sen arvoista :-)

Olen viettänyt syksyisin muutaman kuukauden Suomessa hevosia treenaten ja opettaen. Koulutan suurimmaksi osaksi nuoria hevosia. Koskaan en voi mielestäni liikaa jankuttaa oikeiden kasvuolosuhteiden tärkeydestä ja siitä, että hevosia ei käsiteltäisi liikaa. On tärkeää antaa hevosen olla hevonen. On tärkeää, että nuori hevonen saa kasvaa muiden hevosten seurassa. Mikään ei ole kamalampaa kun saada koulutukseen nuori hevonen, joka näkee ihmisen tilalla RUOKAA. Semmoinen hevonen ei kunnioita ihmistä ja tuntee näin ollen olonsa turvattomaksi ihmisen seurassa, varsinkin jos muita hevosia ei ole lähettyvillä. Minua käy sääliksi tuollaiset hevoset, koska 99%:ssa tapauksista vika ei ole hevosessa. On kuitenkin ihanaa nähdä, että Suomen kasvatuksen taso nousee vuosi vuodelta. Suomeen kotikonnuille on aina kiva palata. Toivoisin kuitenkin vielä enemmän "yhteen hiileen puhaltamista". Suomi on kuitenkin niin pieni maa ja Islanninhevosia ja "issikkaihmisiä" sen verran vähän, että kaikkien olisi yritettävä puhaltaa yhteen hiileen, jotta kehitystä tapahtuisi mahdollisimman paljon. Yhteinen hyvä ei ole keneltäkään pois.

Minulla on tällä hetkellä kaksi omaa hevosta, Eldur ja Gnótt, ne ovat molemmat toistaiseksi Islannissa. Hevosistani voit lukea lisää niiden omalta sivulta.